Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissussa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pelimannit merelle!


 



Kävimme tällä viikolla Kaustisilla hieman tunnelmaa haistelemassa ja soittelemassakin. Kelit olivat mahtavat ja väkeä jälleen reilusti. Mutta juuri nyt Nilsbyn Pelimannit matkaavat Turunmaan saariston sydämeen pienelle kiertueelle! Matkavälineenä on bussi, sillä saaristossa busseilla on etuajo-oikeus lautoille, ja niitä tällä matkalla riittää. Henkilöautolla tämä reissu ei onnistuisikaan. Ei tietysti myöskään siksi, että tavaraa on jälleen yllättävän paljon. Erityisesti soittimia otettiin tälle matkalle tavallista enemmän, sillä bussikuljetuksen ansiosta soittimien kantamista paikasta toiseen on hieman ehkä vähemmän.


Ensimmäisenä kohteena on Korppoon keskusta, jonka kesätapahtumassa soitamme klo 11. Siitä siirrytään Korppoon vierasvenesatamaan puoli yhdeksi. Ja jälleen soitamme yhden pätkän. Sen jälkeen bussi lähtee viemään meitä seuraavaan kohteeseen eli Houtskäriin. Siellä on venemuseo, jossa soitamme pitkän iltakonsertin.


Sunnuntai-aamulla meidät löytää Houtskärin kirkosta, jossa olemme mukana aamun jumalanpalveluksessa. Sen päätyttyä jatkamme matkaa vielä Iniön vierasvenesatamaan, Snäckaniin. Siellä soitetun pätkän jälkeen lähdemme kotimatkalle. Se onkin yllättävän pitkä, kun paluumatkalla pitää aikataulut sopia yksiin neljän lautan ja viikonloppuruuhkan kanssa.




perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kotisaareni on täällä!!!


 

 

Nilsbyn Pelimannien uusi levy on vihdoin valmis!


Levyn synnytys oli pitkä ja monivaiheinen, mutta nyt se siis vihdoin on hyppysissä. Hyvää kuitenkin kannattaa aina odottaa. Jälleen kerran on onnistuttu purkittamaan aitoa nilsbyläistunnelmaa kiinteään muotoon, ilman teknisiä kikkailuja. Musiikki soi sellaisena kuin se Nilsbyn Pelimannien soittamana soi livenäkin. Ei ehkä aivan täydellisenä, mutta varmasti aitona pelimannimusiikkina! 

Levyltä löytyy seuraavat kappaleet, Nilsbyn Pelimannien omintakeisina versioina:

Ellun sotiisi
Kuortaneen polkka
Herrojen kanssa pellon laitaa
Polska Nilsby (ensiäänitys)
Polka från Houtskär
Korpohambo
Penttilän sillalla
Kotiseutu Pohjolassa
Houtskärsvalsen
Viipurin Vihtori
Kotisaareni
Söndags preludium fr. Sundom
Iara

Julkaisukiertuekin on jo alkanut! Levy julkaistiin virallisesti tällä viikolla Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla ja kiertue jatkuu huomenna Turun saaristoon. Viikonloppuna kierrämme Korppoo-Houtskär-Iniö-reitillä useassa paikassa esiintymässä ja soitamme tietysti uuden levyn kappaleita, vanhojen tuttujen lisäksi. Levynjulkaisukiertue päättyy komeasti omiin juhliin elokuun toinen päivä, eli Wiineihin Pelimanneihin! Sinne sitten kaikki viimeistään jos ei aiemmin tavata!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Samuelin Poloneesissa

Pieni osa Nilsbyläisistä kävi nuuhkimassa valtakunnallisen pelimannitapahtuman tunnelmia Raumalla, jossa järjestettiin tämänvuotinen Samuelin Poloneesi. Hieno tapahtuma kerrassaan! Esimerkiksi Merimuseossa katsojat pääsivät intiimiin lähituntumaan soittajien kanssa kun taas Rauma-salissa oli ison tapahtuman tuntua, kun yli 400 ihmistä yhtä aikaa tungeksi kansanmusiikkia kuulemaan. Samaten lavalla oli välillä useita kymmeniä soittajia, tai sitten vain yksi täyttämässä koko lavaa, kuten taiturillinen 12-vuotias Arttu Rajala. Ja kaikkea siltä väliltä.
Itse olimme paikalla vain turisteina, yhdistetyllä pr- ja opintomatkalla. Usein kun on itse soittajana mukana, jää monta hyvää keikkaa kuulematta ja tuttua tapaamatta, joten siksi teimme kerrankin poikkeuksen ja jätimme soittimet kotiin asti.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että tapasimme myös uusia tuttuja vanhojen ystävien lisäksi ja saimme myös vahvistuksia sekä myös alustavia lupauksia Wiinien Pelimannien esiintyjälistoihin. Nyt jo tuntuu siltä, että todella mahtava tapahtuma on kasvamassa! Melkein tekisi mieli jo kertoa ketkä kaikki ovatkaan tulossa, mutta ehkä vielä hetken istumme tämän tiedon päällä ja pidämme jännitystä yllä. Mutta hienolta näyttää!