Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keikka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pelimannit merelle!


 



Kävimme tällä viikolla Kaustisilla hieman tunnelmaa haistelemassa ja soittelemassakin. Kelit olivat mahtavat ja väkeä jälleen reilusti. Mutta juuri nyt Nilsbyn Pelimannit matkaavat Turunmaan saariston sydämeen pienelle kiertueelle! Matkavälineenä on bussi, sillä saaristossa busseilla on etuajo-oikeus lautoille, ja niitä tällä matkalla riittää. Henkilöautolla tämä reissu ei onnistuisikaan. Ei tietysti myöskään siksi, että tavaraa on jälleen yllättävän paljon. Erityisesti soittimia otettiin tälle matkalle tavallista enemmän, sillä bussikuljetuksen ansiosta soittimien kantamista paikasta toiseen on hieman ehkä vähemmän.


Ensimmäisenä kohteena on Korppoon keskusta, jonka kesätapahtumassa soitamme klo 11. Siitä siirrytään Korppoon vierasvenesatamaan puoli yhdeksi. Ja jälleen soitamme yhden pätkän. Sen jälkeen bussi lähtee viemään meitä seuraavaan kohteeseen eli Houtskäriin. Siellä on venemuseo, jossa soitamme pitkän iltakonsertin.


Sunnuntai-aamulla meidät löytää Houtskärin kirkosta, jossa olemme mukana aamun jumalanpalveluksessa. Sen päätyttyä jatkamme matkaa vielä Iniön vierasvenesatamaan, Snäckaniin. Siellä soitetun pätkän jälkeen lähdemme kotimatkalle. Se onkin yllättävän pitkä, kun paluumatkalla pitää aikataulut sopia yksiin neljän lautan ja viikonloppuruuhkan kanssa.




maanantai 2. kesäkuuta 2014

Tansseja ja keikkoja ja kaikenlaista. Levyäkin...

Tansseja on taas tulossa. Niistä löytyy oma sivunsakin tuolta ylhäältä sivupalkeista. Ja tässä sinne LINKKI . Siellä koitetaan pitää ajantasalla meidän perinteisten tanssi-iltojen aikataulut ja sen semmoiset. Ei niitä kovinkaan monia vuodessa ehditä pitämään, mutta laatu korvaa ehdottomasti määrän!

Tällä viikolla tanssitaan kadulla, Paraisten päivillä. Tanssitus alkaa kello 18, mutta jo ennen sitä voi meitä nähdä YLE Areenan Live streamauksena klo 17:20 ja tietysti sitten Areenalta myöhemminkin. Paraisten Päivillä on paljon muutakin kuultavaa ja nähtävää kuin vain Nilsbyn Pelimannit, joten tulkaahan ihmeessä käymään!

 Juhannuksen jälkeen Lielahden kylällä pidetään perinteinen kyläpäivä. Sellainen, jossa on esillä maamoottoreita, vanhoja traktoreita, silitettäviä lampaita ja herkuteltavaksi lettuja ja sen semmoista. Oikein vanhan ajan kyläpäivät. Ja sinnekin saa tulla muutkin kuin kyläläiset! Ja illan hämärtyessä pidetään oikein perinteiset tanssitkin. Aloitetaan ajoissa, mutta lypsyajan jälkeen. Ja lopetetaankin ajoissa, niin että aikaisin heräävät pääsevät nukkumaan ja sellaiset vähän virkeämmät ehtivät vielä hyvin isolle kylälle jatkamaan tanssimista. Nämä tanssit sopivat siis kaikille!

Levyä me joudumme ihan pienen hetken vielä odottamaan. Mutta miten se sanonta menikään, jotain sellaista että hyvää kannattaa odottaa? Ehkäpä on jotain erityisen hyvää nyt tiedossa?


Tervetuloa Paraisille tanssimaan ja nauttimaan saaristokesän ihanuudesta!




torstai 13. maaliskuuta 2014

Kevättanssit!

Vaikka viikonlopuksi luvataankin taas talvea tulevaksi, niin me suunnittelemme kevättä! Pidämme Vappu-viikonloppuna lauantaina Wiinien Pelimannien juhlapaikalla, eli Birknäsin nuorisoseurantalolla keväiset tanssit. Aloitamme klo 19 ja jatkamme iltaa klo 23 asti. Sen jälkeen jaksaa vielä lähteä ajamaan pidemmällekin kotiin taikka jatkaa iltaa muualla jos tarmoa riittää. 
Saamme tansseihimme  soittamaan myös Virmolaiset, joilla myös on vankka kokemus tanssimusiikista, joten monenlaista musiikkia on tiedossa! Ja taatusti kaikenlaista tanssiaskelta saa ottaa, ihan laidasta laitaan, sillä pelimannit harvemmin soittavat vain iskelmää.

Tervetuloa tanssimaan!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Reissuveikon sotiisissa

Käväistiin mini-kokoonpanolla Reissu-Veikon pelimannipäivillä Yläneellä. Kyllä sitä saadaan jotain soitettua silloinkin vaikka kasaan saadaankin vain kolmannes porukasta. 

kuva: Riitta Henriksson
kuva: Veikko Kurppa

















 


Ja kun apuun saadaan vielä pieni rytmikone pyykkilautoineen niin keikka on pelastettu. 

kuva: Riitta Henriksson


Viikon päästä sitten soitetaankin sitten isolla porukalla kun saadaan soittokaverit kylään! Sitä odotellessa...


kuva: Veikko Kurppa

torstai 18. heinäkuuta 2013

Saaristolaismusiikkia saaristokeskuksessa

Jo Juhannuksena kävimme keikkailemassa Korppoossa, Korpoströmillä sijaitsevassa saaristokeskuksessa. Silloin soittelimme Juhannusmusiikkia perjantai-illan tummetessa.
Korpoströmin Saaristolaiskeskus on tieteen ja taiteen keskus saaristossa, jonka yhteydessä on vierasvenesatama, ravintola, hotelli sekä mm. metsähallituksen tiloja. Paikka on todella hieno ja perinteinen vaikka rakennus itsessään onkin aika uusi.




Suomen Kansanmusiikkiliiton saaristopelimanniprojektin puitteissa keskuksessa on kesän aikana järjestetty useampikin soittopäivä ja yhtenä tällaisena aurinkoisena päivänä soittelimme siis jälleen Korppoossa. Keli oli mitä mainioin ja ihmiset lomatuulella. Mikäs siinä soitellessa, ehkei paljoa ruokailijoita häiritty.



Saman projektin puitteissa saamme Maria Kalaniemen Wiineihin Pelimanneihin. Häntä ainakin kannattaa jokaisen kynnelle kykenevän tulla kuuntelemaan!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Pelimannit Anssin syyssoitoissa

Tänä viikonloppuna pelimannit käyvät ihmettelemässä menoa Isojoella, Lauhanvuoren kansallispuistossa. Anssin syyssoitot söivät ja taas päästään katsomaan pelimannimenoa uudella paikkakunnalla.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Keikkaa melkeiin omalla kylällä 30.6.

Nilsbyn kylä sijaitsee Paraisilla Lielahden saaressa, jonka keskuskylä on tietysti Lielahden kylä. Kylässä on erityisesti kesäisin kaikenlaista pientä tapahtumaa, paikantuen erityisesti kylän "keskukseen", eli Kaupan ja Kapakan ympäristöön. Kesäkuun viimeisenä lauantaina Kaupalla ja Kapakalla jälleen tapahtuu, kun Nilsbyn Pelimannit soittavat Kapakalla ja tien toisella puolella kyläyhdistys järjestää perinteisen kesätapahtuman. Pienellä alueella paljon tapahtumia!
Pelimannit soittavat pitkin päivää alkaen klo 11 ja siitä eteenpäin aina tasatunnein klo 16 asti. Kuuntelemaan on siis helppo poiketa päivän aikana milloin tahansa ja samalla voi nauttia sekä Kaupan ja Kapakan tarjonnasta että käväistä pelimannien soittotauon aikana vaikka silittämässä lampaita kesätapahtumassa. Monenlaista mukavaa kaikenikäisille. Tervetuloa!