Soittimina pelimanneissa ovat; hanurit, viulu, mandoliinit, klarinetti, harmooni, basso sekä rummut. Näiden lisäksi kuullaan tarvittaessa huuliharppua, tinapillejä, pimpparautaa, munniharppua, saksofonia, lusikoita, pyykkilautaa, puukenkää jne. Pelimanniohjelmistossa vilisee tuttuja ja tuntemattomia soittimia.
Pelimannit ovat kiertäneet vuosien varrella ympäri Suomen, melkein joka kolkassa. Lisäksi on käyty mm. seuraavissa maissa: Hollanti, Amerikka, Venäjä, Saksa, Ruotsi, Italia , Brasilia, Kuuba ja Viro. Onpa pieni ryhmä vieraillut esiintymässä myös Canberrassa Australiassa.
Nilsbyn Pelimannien aivan oma tapahtuma kansanmusiikkifestivaali Wiinit Pelimannit sai alkunsa 2004 ja sen jälkeen tapahtuma on järjestetty vuosittain. Joka vuosi Wiinit Pelimannit onnistuu keräämään pelimanneja joka puolelta Suomea yhteen konsertoimaan, viihtymään ja viihdyttämään. Wiinit Pelimannit aloitettiin varovaisesti yhden päivän tapahtumana. Pikkuhiljaa soittajia ilmoittautui mukaan lisää ja koko pitkän viikonlopun festivaalia on vietetty jo kymmenen kertaa. Tänä vuonna WP festivaalin tapahtumat kestävät jo koko viikon. Samalla kosertteja pidetään aina ulkosaaristosta Turkuun olevalla alueella. Päätapahtuma on vakiintunut Birknäsin nuorisoseurantalolle Paraisten Lielahteen siellä lähes sata pelimannia villitsee koko elokuun ensimmäisen viikonlopun.