torstai 9. elokuuta 2012

Lämmin talkoopäivä juuri juhlien alla

Huomenna se alkaa! 
Wiinit Pelimannit 2012! 

On tätä taas koko vuosi odotettukin!


Vuokrattava leikkuri.
Tänään oli tietysti sitten vielä pikkaisen Nilsbyn Pelimanneilla hommia, jotta huomenna kaikki olisi vieraita varten valmista. Talkoot alkoivat heti aamulla ja ensimmäisenä suunnattiin itse pelipaikalle.
Birknäsin uuden laiturin jatkoksi oli eilen illalla hinattu vielä toinen pätkä laituria lisää ja saatu näin aikaan oikein komea paikka isompienkin veneiden rantautua. Laiturissa oli kuitenkin pientä laittoa ja rannassa samaten. Koska ranta on ollut alkuvuonna laiturin puutteessa ihan hoitamatta, piti rannan kaisloja vähän karsia. Sitä varten pelimanneilla on nyt oikein kunnon välinekin. Raivaussaha-tyyppisesti käytettävä pitkävartinen saha. Oikein näppärä kaislojen raivaamiseen veneestä käsin. Tätä voidaan muuten vaikka vuokratakin! Ja tietysti työmiehen kanssa - mikäli tarpeen!

Laituri-yhdistelmä rannan suunnalta kuvattuna. Toinen laituri on päädyssä poikittain.
Päädyssä olevan rautaponttooni. Taustalla väylä Hessundin sillan ali.
Laiturilta rannalle. Vas. komeat rantakalliot ja suoraan edessä, puiden takana talo.
Rantaan on helppo tulla ja se on passelisti Hessundin sillan ali tulevan väylän varrella. Turun suunnasta on siis näppärä tulla sitä kautta. Myös etelästä, Paraisten portin sekä Airiston suunnalta tulevilta väyliltä pääsee Birknäsin pohjoiseen. Väylä on kapea ja matala, mutta katseltavaa riittää! Hessundin sillan alittava väylä on syvyydeltään 1,5m ja sillan alikulkukorkeus 16m. Pienenä tietona muuten mainittakoon että Hessundin silta on maailman pitkäjänteisin betoninen sauvakaarisilta, joten jo sitä kannaa tulla kurkkaamaan! Birknäsin nuorisoseurantalo näkyykin merelle päin, ainakin jonkin verran. Pihan vanhat puut alkavat olla jo sen verran komeita, että melkein peittävät talon kokonaan mereltä päin.

Talon edessä kasvavia, oikein todella komeita ja iäkkäitä mäntyjä kannattaa myös katsella hieman sillä silmällä. Ne ovat saaristolaiseen tapaan matalia, mutta silti hyvin vanhoja. Paksut oksat viistävät melkein maata. Eivät ole nähneetkään pitkien, taivasta hipovien ikihonkien mallia, vaan ovat tämmöistä lyhyenläntää, varsinaissuomalaista sorttia.




 Talon sisällä asenneltiin jo paikalleen tanssisoittojen äänentoisto ja muutenkin huollettiin taloa käyttökuntoon. Kahvilaa varten laiteltiin hieman tuoleja ja pöytiä, tyhjennettiin tanssilattia vuorostaan tavaroista ja sitten tietysti myös hieman siivottiin. Sitä aina kuitenkin riittää vaikka kuinka edelliset yrittäisivät parhaansa. Vanhassa talossa erityisesti se siivous on aina hieman haastavaa.
Äänentoisto ja pihan konserttipenkit saapuivat jo


Pihakonserttia varten oli tilattu pitkä rivi penkinjalkoja ja penkki-lankkuja. Niistä sitten kootaan jonkin kokoinen katsomo. Loput saavat sitten tyytyä seisomapaikkoihin. No muutenkin aluella on kyllä oikeastikin mukava kävellä, mikäli on varustautunut tietysti sopivilla kengillä. Juhlamme ovat maaseudulla, joten korkokengät kannattaa jättää suosiolla toisiin juhliin. Muuten voi huomata olevansa vaikka rannan savessa piukasti kiinni... Onneksi pelimanniuroot ovat tunnetusti hyvätapaisia, joten neito hädässä saa aina apua!



Parkkipaikkana on jälleen talon viereinen heinäpelto, joka on tätä juhlaa varten niitetty. Haravointia ei kukaan ole ehtinyt tehdä, joten pelto on aika hauskan näköinen. Ajettava kuitenkin. Porukan painavimmalla autolla käytiin testaamassa alue kulmasta kulmaan ja kuulema jyminä vain kävi kun vuosia kesannolla ollut kivettynyt pelto tömisi auton alla. Pitäisi kestää ellei seuraavat kaksi vuorokautta tule vettä kaatamalla. 

Parkkipellon testausta

Meillä on kyllä sattunut soittoporukaksi niin onnistuneita yksilöitä, kun vielä löytyy sekä talkoohenkeä että "tee se itse" - miehiä. Ja naisia. Niin ja sitten löytyy hieman myös ideanikkareita, markkinamiehiä, roudareita, äänimiehiä, kokkeja, tiskareita, majoitusmestareita, organisaattoreita, korjaajia, peltiseppiä, venemiehiä, siivoojia, käsityöläisiä... jne. Niin ja soittajia myös!
Polvillaan mainonnan edessä.
Tämmöisiä juhlia ei olisi muuten varaa järjestääkään, jollei oltaisi valmiita tekemään asioita ihan itse ja talkooporukalla. Hieman hullun hommaahan tämmöinen on ja joka vuosi on hieman jännitysmomenttia siinä, että mitenköhän ollaan onnistuttu ja mitä kaikkea unohdettu. Ja että saadaankoon ylipäätään koko juhlia aikaiseksi. Kun valmistelijoita on vähän, on jokaisen työpanos tärkeä. Ja jos yksi on joukosta poissa, niin prosenteissa se on aina niin kovin paljon. Mutta aina on pärjätty ja näin toivomme käyvän tänäkin vuonna.

Aamulla saapuu ruotsalaiset vieraamme, eli Timrån Pelimannit, Turun satamaan, ja siitä se sitten alkaa!

Kovasti toivomme kaikille oikein hyviä pelimannipäiviä ja tulkaahan nyt kaikki oikein joukolla viettämään kanssamme aikaa hyvän musiikin parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti