maanantai 30. maaliskuuta 2015

Esiintyjiä Liettuasta

Viime viikolla vahvistui, että saamme Wiineihin esiintymään mielenkiintoisen porukan Liettuasta. Ryhmän nimeltä Virventa. He soittavat liettualaista kansanmusiikkia, mutteivät aivan perinteistä sellaista. Mielenkiintoista lisäväriä tuo mm. kolme trumpettia ja yleensä heidän kansanmusiikkiinsa kuulumaton haitari. Näiden lisäksi mukana on pari viulistia, laulajia, (sähkö)kontrabasso sekä rummut. Soittajat ovat pääosin amatöörejä, mutta joukossa myös ammattilaisia (mm. ryhmän vetäjä, haitaristi Rimantas Mikalauskas). Ryhmä on esiintynyt runsaasti kotimaassaan mutta myös ulkomailla. Tuleva esiintyminen on kuitenkin Virventan ensimmäinen virallinen Suomen keikka ja olemme hyvin ylpeitä saadessamme olla heidän ensimmäisiä isäntiään täällä. Uskomme että heille löytyy kyllä ottajia Wiinien jälkeenkin, semmoinen porukka ovat.

Virventa on kotoisin pohjois-Liettuasta, Viekšniaista. Kaupungin läpi kulkee joki nimeltä Venta, josta johtuu bändin nimi Virventa. Yhtye on soittanut yhdessä yli kymmenen vuotta, ja kehittänyt musiikkiinsa aivan oman tyylin.
Virventa saapuu meidän riemuksemme koko viikonlopuksi, ja pyrimmekin järjestämään heille lauantain pääjuhlan lisäksi aivan omankin konsertin. Kunhan vain sopiva paikka tähän löytyy. Meille saa siis vinkata, mikäli esim. Turusta löytyisi joku sopiva, edullinen, n 50-100hlö sisälleen vetävä mukava tila, jossa olisi oivallista järjestää konsertti.

Lisää tietoja Virventasta löytyy mm. heidän Facebook-sivultaan.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tansseja ja taustatöitä

Kevät se ottaa takapakkia ja mittarissa näkyy olevan kymmenisen astetta pakkasta, mutta Wiinien suunnittelutyöt ovat kuumimmillaan. Ei ole vilu näissä hommissa! Alkuvuodesta on kierrelty hieman tapahtumissa, Folklandian aalloilla ja muissa pienemmissäkin pelimannitapahtumissa, kyselemässä vähän fiilinkejä. Että miltä vaikuttaa, onko joku tulossa meille tänäkin vuonna. Ja mikäli oikein olemme ymmärtäneet, niin olette te! Runsaslukuisena joukkona tulette ja pistätte Birknäsin ympäristön taas soimaan niinkuin aiempinakin vuosina. Ja siitä olemme enemmän kuin iloisia!

Nimiä ja nimettömiä julkistamme myöhemmin. Nyt voimme iloita kuitenkin siitä, että tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna ja silloin meillä kaikilla on taas niin mukavaa. Lauantain kaava on pitkälti sama kuin aiempina vuosina. Mitä sitä hyvää muuttamaan. Perjantain jami-ilta vietetään tänä vuonna myös Birknäsissä ja sitä pyritään kehittämään niin, että silloinkin kaikilla olisi mukavaa.

TANSSEJA järjestämme vielä ennen kesää. Kevättanssit tanssahdellaan Birknäsissä vapun jälkimainingeissa 2.5. Tanssit alkavat aikaisin ja loppuvatkin ennenkuin toisaalla päästään edes parketille, eli soittelemme klo 18 - 22. Näiden tanssien jälkeen jaksaa tanssia vielä toisetkin tanssit, jos partneri tuntuu sillälailla kivalta, tai sitten voi jättää illan loput tanssit väliin ja jatkaa suoraan kotiovelle ja herätä pirteänä sunnuntai-aamuun.