tiistai 11. syyskuuta 2012

Valokuvia ja ensi vuoden tapahtumapäivä

Hieman tuntuu siltä, että nämä sivut päivittyvät kovin hitaasti, mutta nyt ainakin on tapahtunut jotakin. Ensi vuoden tapahtumapäivä on varmistunut (3.8.2013) ja sen kunniaksi päivitin myös vuodelle 2013 ihan oman sivun. Sitten tuli lisättyä monenlaisia valokuvia sekä tämän vuoden tapahtumasta että aiemmilta vuosilta. Mikäli löydät sivuilta kuvan, jota et siellä halua olevan, laitathan meille pikaisesti asiasta postia niin poistamme sellaiset tietysti! 

Syksy on Nilsbyn Pelimanneilla yleensä sellaista hieman hiljaisempaa aikaa, jolloin vain harjoitellaan, kootaan uutta ohjelmistoa ja selataan nuottipinoja. Eli ei nyt aivan talvihorrokseen vaivuta, mutta ei kuitenkaan olla näkyvästi missään esillä ja harvemmin keikkaillaankaan. Keksitytään ihan vain soittamiseen. Nyt tämä on entistä aiheellisempaa, sillä suunnitteilla on kolmas levy, jonka toivomme valmistuvan vuoden sisällä. Ja kohta onkin jo kevät ja kaikki kevään soitot, tapahtuman suunnittelu ja toteutus. Vuosi kuluu yllättävän äkkiä kun on mieluisaa tekemistä!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Pelimannit Anssin syyssoitoissa

Tänä viikonloppuna pelimannit käyvät ihmettelemässä menoa Isojoella, Lauhanvuoren kansallispuistossa. Anssin syyssoitot söivät ja taas päästään katsomaan pelimannimenoa uudella paikkakunnalla.